tiistai 27. lokakuuta 2015

Siili


Syksyn värit ovat kauniita
vai mitä?
 

Siiliaiheiset ompelut sopivat oikein hyvin tähän vuodenaikaan.



  Jostain tuli ajatus kietaisumekosta ja mekkoa hahmotellessani se alkoi näyttää ihan siileltä. Nappi  nenäksi, jalat ja silmä, niin ilmiselvä siilihän se on :)

Ihan täydellinen ei kaavasta kuitenkaan vielä tullut, pientä fiksausta kaipaa.

♥♥♥

perjantai 9. lokakuuta 2015

Jo neljä kuukautta!

Ihan hurjaa, että tämä meidän pikkuneiti on jo 4 kuukautta. Ensimmäiset kaksi kuukautta meni melko sumuisissa merkeissä ja viimeiset kaksi kuukautta on sujahtanut muuten vain ohi. Toisaalta sitä odottaa, että vauva kasvaa ja elämä joltain osin helpottaa, mutta toisaalta sitä haluaisi pitää tuon ihanan mussukan aina vauvana ♥

Elämä kahden pienen ja yhden isomman lapsen kanssa on jo aika hektistä. Joskus harvoin sattuu niitä rauhallisia hetkiä, että saa olla kahdestaan vain yhden lapsen kanssa. Silloin ehtii ihastella juuri sen lapsen ihanuutta. Muutenpa se arki on usein varsinaista selviämistä.

Muistan joskus ajatelleeni, että vauvaa ei voi pukea mustiin vaatteisiin. Kas kummaa nyt tämä rusettisetti ja edellisen postauksen paratiisimekko on ihan lemppareita. Kyllä vauvoillekin sopii tummat värit, näin sitä mieli muuttuu näemmä. 


torstai 1. lokakuuta 2015

Me samistellaan

Nämä on meidän ensimmäiset samasta kankaasta ommellut mekot. Välillä on kiva pukeutua mätsääviin asuihin :)

♥ Iso ja pieni  ♥

♥♥♥

Samistellaanko teillä?