maanantai 28. syyskuuta 2015

Jätätkö viimetippaan?


Minä jätän, ihan liian usein. Varsinkin ne lahjat ja juhlavaatteet. 
Vaikka tapahtuma olisi tiedossa ajoissa ja suunnitelmat tehty niin lähes poikkeuksetta huomaan ompelevani vielä edellisenä iltana/yönä. Kuten taas tällä kertaa. 
 
 Kävimme tänään katsomassa pientä parin kuukauden ikäistä vauvaa.
Lahjan aihe oli ollut mietittynä jo hyvän aikaa sitten, mutta kuinkas ollakaan, huomasin taas kerran eilen illalla olevani siinä tilanteessa, että lahja pitäisi olla seuraavana päivänä valmis, eikä se ollut sitä lähimainkaan.

Siinä sitä sitten vain toivoo, että lapset nukkuisivat tai saisi muuten tilaisuuden ommella. Ja jos käykin niin hyvä tuuri, että ompeluaikaa järjestyy, niin varmasti koneet temppuilee tai jotain muuta tapahtuu.

Tämän ruokalapun ompelin vielä tänä aamuna kiireessä. Olin ajatellut kokeilla nallen tekemistä jo aiemmin ja koska se sopi aihepiiriltään niin hyvin tähän lahjaan, niin halusin tehdä sen väkisin just nyt. Eihän se tietenkään niin sutjakkaasti sujunut kuin olisi toivonut. Voitteko uskoa, että onnistuin silittämään beigen osan KOLME kertaa väärinpäin. Siinä meinasi jo usko loppua, mutta lopulta tuli valmista.


Jokaisen viimetippa ja paniikki ompelun jälkeen vannon, että ensi kerralla olen hyvissä ajoin. Arvanettekin varmaan kuinka todellisuudessa käy ;)

Kuulostaako tutulta? Oletko sinä viimetipassa tekijä vai aina hyvissä ajoin?



15 kommenttia :

  1. Voi lämä, miten ihania!!! Ja todellakin allekirjoitan tuon viimetipan... Miksi tehdä ajoissa kun voi tehdä viime hetkellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä ja jos ei olisi sitä viimetippaa, niin mikään ei koskaan valmistuisi :)

      Poista
  2. Mää niin tykkään noista sun ruokalapuista. Suloinen on nallehaalarikin. Meillä on tuosta kankaasta huppari. Paljon pidetty ja tykätty. :)
    Mulla harvoin jää hommat viime tippaan, mutta oon minä joskus jotain lahjaa vielä ommellut, kun muut ovat jo autossa lähdössä juhliin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos :) Meillä oli tästä nallesta 50cm hiippahupullinen huppari ja se oli kyllä ihan lemppari ♥ Ihailtavaa, että saat useimmiten hommat tehtyä ajoissa :)

      Poista
  3. On tuossa viimetipassa kyllä jotain hämärästi tuttua... :D Ylisuloiset haalarit!! <3

    VastaaPoista
  4. Taitaa tämäkin allekirjoittanut valua sinne viimetipan puolelle, mutta onneksi on se viime viimetippa :) Suloinen viimetipanlahja <3

    VastaaPoista
  5. Siellä on onnelliseksi tehty pienen ihmisen perhe näin hurmaavalla lahjalla! Viime tippa, liiankin tuttua. Ja juuri niiden lahjojen osalta, jotka tulee joka vuosi samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mutta lohdullista että niin käy muillekin.

      Poista
  6. Niin ihastuttavia olet yön tunteina tehnyt! Näitä ei voi kuin ihailla ja ihmetellä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)