tiistai 4. toukokuuta 2010

Keijukainen



Ensinnäkin suurkiitokset ihanista kommenteista edelliseen postaukseen! :)

Päiväkodissa oli vappujuhlat, joten toki äidin piti ommella uusi naamiaisasu juhlia varten. Ja halusin nimenomaan tehdä itse, koska useimpien kaupasta ostettujen asujen laatu on jotain ihan kamalaa, kankaat on surkeita ja ompeleet ratkeaa. Ymmärrän kyllä, että naamiaisasuista ei haluta maksaa paljon kun niitä niin vähän tarvitsee, mutta kyllä meillä ainakin Aada aina välillä kotonakin pukee asut päälle ja kyllä se sapettaa kun muutaman leikkikerran jälkeen alkaa rispaantua.

Kun suunnittelin pukua minulla oli jonkinlainen mielikuva minkälainen siitä tulee, halusin kultaa ja sen kaveriksi jotain toista väriä. Kerran eurokankaassa ollessani aloin vain katella sopivia kankaita ja löysinkin ihanaa kultaista kangasta ja sen kaveriksi valikoitui oranssi, joskus jotain muutakin kuin pinkkiä :)




Keijuhan tarvitsee toki siivet, kaavan piirsin itse. Sisällä on kerros vanua antamassa ryhtiä ja reunoilla kiertää ohutta rautalankaa tukea antamassa. Siivet pysyvät tukevasti menossa mukana kumirenksujen ansiosta jotka on päällystetty oranssilla kankaalla. Siivissä kompastuskivi oli rautalangan kiinnitys, nyt pujotin sen kankaiden väliin ja ompelin kujaan, mutta seuraavalla kerralla tekisin sen varmaankin jotenkin toisin.



Asuun kuuluu myös taikasauva ja tossut. Näiden kaavat on myös omia. Aada oli erityisen innoissaan taikasauvasta, joten olipa hyvä että lopulta tein sen, täytteenä on vanua. Tossut olivatkin sitten asun hankalin osa, ne ehdin tehdä jo moneen kertaan ennen kuin ulkomuoto vastasi mielikuvaa ja tossut edes pysyivät jalassa, mutta uurastus kannatti koska nyt ne ovat ainakin melkein täydelliset. Tossujen pohja on aitoa nahkaa, en tiedä sitten kuinka kauan tuollainen tavallinen ohut nahka kestää pohjassa.





Mietin teenkö hameosat erillisinä vai vyötäröltä yhteen ommeltuna, mutta päätin tehdä erikseen, jotta näitä voisi yhdistellä muidenkin vaatteiden kanssa tarvittaessa. Ylempi hame on tehty suorasta kappaleesta ja kuminauha vyötärölle ja alempaan piirsin itse kaavan.



Tähän bodyyn otin kaavan ottobren lehdestä. Tein 104cm kokoisen, jota Aada tällä hetkellä käyttää, mutta joko kangas ei jousta tarpeeksi tai sitten kaava oli poikkeuksellisen pieni, nimittäin tästä tuli aika nafti, just ja just menee päälle. Pääntie oli myös hervottoman iso, mitä en huomannut ennen kuin valmiina, joten siksi tuo lisäpala etukappaleella. Sellainen moka tässä vielä kävi, että tuota paljettikangasta ei voi pestä, en huomannut sitä ostaessani.







Tässä vielä asu päällä ja oli saajalleen mieluinen :)




Pakko vielä esitellä kun olen päässyt nauttimaan kahvini uudesta muumi kesämukista, jonka voitin pikkuriikin järjestämästä arvonnasta.

13 kommenttia :

  1. Nätti keijupuku! :) Ja täysin samaa mieltä: kyllä naamiaisasunkin täytyy kestää enemmän kuin pari leikkikertaa.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva keijupuku, kyllä nyt kelpaa leikkiä :)

    VastaaPoista
  3. Hieno naamiaispuku!
    Minä kuulun tässä kohtaa "oikaisijoihin", H&M:stä vaan pojille erikokoisia ritaripaitoja, pehmomiekka ja lelukaupan kypärä :)

    VastaaPoista
  4. WAU! Tosi ihana puku, oikein söötti keijukainen :) Värit on mun mieleen.

    VastaaPoista
  5. Voi onnellista keijukaista :)! Tuossa asussa on varmasti ihana liihotella ;)!

    VastaaPoista
  6. Taas on Aada niin hienona! Ihana asu <3 Alkasitko tehä muutamat kivat housut Emmalle lisää? Ne kirahvipökät on ylivoimaisen siistit ja usein jalassa, joten muutamat muut ei ois yhtään pahitteeksi. Kaupasta ei löydy niin hienoja mitä sä osaat tehä. Mut mä soitan täs joku ilta niin jutskataan lisää. :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kekseliäs ja ihana naamiaisasu! Varsinkin toi päälimmäinen hame. Ja taikasauva kruunaa kokonaisuuden. :)

    VastaaPoista
  8. Annika: tokihan Emman täytyy lisää housuja saada :) eli onnistuu siis, tulikin heti mieleen yks kiva idea.

    VastaaPoista
  9. Todella mahtava asu. Minäkin tein ekaluokkalaiselle tytölle koulun vappujuhliin lehmäpuvun, ja suosiota kuulema riitti ...:)

    VastaaPoista
  10. *Voi, että ompas nätti puku keijukisella :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)