perjantai 22. lokakuuta 2010

Suklaa-turkoosi asu






Pitkästä aikaa pääsen esittelemään teille jotakin. Jos olette ihmetelleet miksi blogissani on niin hiljaista, niin syynä on koulu joka tuntuu vievän nykyään kaiken aikani. Ompelukone raukatkin olivat aivan pölyttyneet, koska en ollut ehtinyt koskea niihin viikkokausiin. Eilen sitten päätin palkita itseni ahkerasta opiskelusta ja ommella jotain ja siitä syntyi SUKLAA - TURKOOSI asu :)







Olin jopa niin ahkera, että piirsin kaavatkin itse. Tämän asun lähtökohta oli oikeastaan siinä, että tuota ruskeaa oli niin vähän, ettei siitä olisi saanut enää mitään järkevää, joten lähdin sitten yhdistämään sitä toiseen kankaaseen. Ruskea on velouria ja turkoosi joustofroteeta.









Mekossa on vähän kellotettu helma ja poikkisauman peitin ihanalla nauhalla. Nappilista edessä on vale sellainen. Olen niin laiska tekemään oikeita napinläpiä, mutta nappeja on silti ihana käyttää somisteina vaatteissa.











Olen myös saanut ihanan tunnustuksen Eevalta Caorann blogista



Tälläiset oli ohjeet:
1. Pass this award to five bloggers who you love and inspire you
2. List 3 things you love
3. Show a picture you love and explain why


Tämä on varmaan ehtinyt jo kiertää niin paljon, että en osoita tätä henkilökohtaisesti kenellekään, vaan tämä on teille kaikille joiden blogeja seuraan, te jokainen teette ihania juttuja ja niitä on kiva käydä kurkkimassa :)


Rakastan perhettäni, ystäviäni ja käsitöitä. Näistä kolmesta alueesta muodostuu perusta hyvinvoinnille.








Tässä on kuva koirastani, josta jouduin luopumaan allergian takia. Siitä on jo vuosia aikaa, mutta silti on välillä ikävä. Onneksi koiruli sai hyvän uuden kodin. Tämä kuva on siksi rakas, että se on viimeisimpiä kuvia, mitä otin.

9 kommenttia :

  1. Tuo mekko on herkullinen! Kiva malli. Tsemppiä koulun kanssa!

    VastaaPoista
  2. Voi kun herkulliset väriyhdistelmät :)
    Kivan näköinen setti! :)

    VastaaPoista
  3. tosi kiva ja pirteä yhdistelmä...täytyisi itsekkin tehdä jotain vaatetta välillä jämäkankaista..eilen sain vihdoin hyllyt kangaskaappiin ja järjestin kankaat, pieniä kangaspaloja on kertynyt aikas läjä!

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään noista kukista tosi paljon! Kivan näköinen setti kokonaisuudessan. :)

    VastaaPoista
  5. kiva setti! voih mä tiedän miltä tuntuu luopua koirasta..meillä on viellä tuollainen cihu, mutta toisesta koirasta jouduimme Liljan myötä viimevuoden kesällä luopumaan..yhteiselo kävi hankalaksi ja koira liian "ärhäkäksi", saimme sen kuitenkin ystävällemme ja käymme aina silloin tällöin katsomassa...
    Ihana pilvi hattu tuossa alhaalla ja kiva idea kauluriksi...

    VastaaPoista
  6. Vau mikä asu! Siis aivan todella ihanat värit ja kuviot ja kaikki! Miten osasitkin piirtää itse kaavat tällaisiin. Kiva kuulla että olet ehtinyt palkita itsesi aherruksesta :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos NorppaStiina tsempityksistä :)
    Lallatilaa: se on otta, että jämäkankaita kertyy ihan kamalat määrät
    Pikkupikkuriikki: Harmi että olette joutuneet luopumaan toisesta koirastanne, mutta onneksi saitte koiran ystävillenne, niin voitte käydä katsomassa ja ihana että pystyitte pitämään toisen koiran!
    Paula: Kiitos:) Ei se kaavojen piirto loppujenlopuksi ole kovinkaan vaikeaa.

    VastaaPoista
  8. jetez un coup d'œil sur ce site Web Dolabuy Hermes Ce site Loewe Dolabuy vérifiez ici Dolabuy Chloe

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)