perjantai 1. marraskuuta 2013

Nimikointia

Olen monesti pohtinut sitä kuinka itsetehdyt vaatteet saisi nimikoitua kätevimmin. Ostin joskus ommeltavia merkkejä ja käyttämättähän ne suurimmaksi osaksi on jäänyt. Silitettävätkään ei oikein innosta. Lasten eväsrasioiden ja juomapullojen nimikointi on myös aina tuottanut päänvaivaa, joten tartuinkin ilomielin tilaisuuteen kun minulle tarjottiin mahdollisuutta kokeilla ilmaiseksi jotain labelyourselfin tuotetta. Sain valita vapaasti kokeilukohteen ja valitsin kokeiltavaksi Stikins-tarroja. Stikins-tarrat ei kaipaa ompelua tai silitystä, kestää konepesun ja lähtee helposti pois. Vaikuttaa siis varsin kätevältä. 

Liimailin tarroja erilaisille pinnoille, jotta saan selville missä niitä voi käyttää. 
Tässä tarra on kiinnitetty joustofroteen nurjalle puolelle.
Tältä tarra näytti ensimmäisen pesun jälkeen, joten ei pysynyt.
Kokeilin myös pysyvätkö tarrat trikoolla.
Tässä tulos, joten eivät pysy kovin hyvin trikoollakaan.

Stikins-tarrojen tiedoissa sanotaankin, että ne pysyvät parhaiten pesulapuissa ja tasaisissa kankaissa. 
Kokeilin siis tarroja muutamiin pesulappuihinkin. Toinen on sellainen satiinipintainen ja toinen karheampi.
Ja tässä tulos useiden pesujen ja rummutuksen jälkeen. Pääosin olen muistaakseni pessyt nämä 40 asteessa, mutta on saattanut käydä 60 asteessakin.
Pesulapuissa Stikins-tarrat pysyvät siis erinomaisen hyvin. 

Sitten ne eväsrasiat ja juomapullot. Kokeilin niissäkin hieman erilaisia pintoja.
Tässä tarra on laitettu kaarevaan kohtaan.
Tässä on epätasainen pinta.
Ja tässä ihan sileä.
Tulos useiden konepesujen jälkeen on, että tarrat pysyvät muoviastioissa ihan loistavasti. Ihanaa, nyt ratkesi eväsastioiden nimikointiongelma!



Tarrat myös lähtevät helposti pois eivätkä jätä jälkiä.


Näiden testailujen jälkeen voin siis todeta, että oman kokemukseni perusteella nämä tarrat ovat todella hyviä muoviastioiden ja pesulapullisten vaatteiden nimikoimiseen. 

1 kommentti :

  1. Minä käytän näitä tarroja tavaroiden, villasukkien ja ulkovaatteiden merkkaamiseen - vaatteiden joita en rummuta - hyvin ovat pysyneet. Muihin sitten käytän tämän saman firman leimasinta.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)