tiistai 20. toukokuuta 2014

Kesä yllätti ompelijan

Sunnuntaina havahduin siihen, että seuraavana päivänä olisi helle ja pienempi lapsi on edelleen aivan vailla kesävaatteita. Joka vuosi uutisista saadaan lukea kuinka talvi yllätti autoilijat ja mietin, että kuinka se kesä taas pääsi yllättämään ompelijan :) Ajattelin tehdä bloggauksen sillä otsikolla ja vähän ajan päästä huomasin, että Ommellisen Liisa oli ehtinyt tehdä sen ensin :) No teinpä sitten omani kuitenkin. Se on kumma homma miksi niitä kesävaatteita ei ole voinut tehdä ajoissa. Minä kerkesin juuri innostua jumpsuiteista joita leikkelin jo monta valmiiksi, mutta kai niitäkin Suomen kesässä tarvitaan. Sunnuntaina ompelin sitten yömyöhälle, jotta olisi edes yksi kesävaatesetti valmiina.


Settiin tuli lippapipo, T-paita ja pitkälahkeiset housut. Kaikki trikoota. Tai eihän tuo pilvi lippis nyt ihan varsinaisesti settiin kuulu, mutta sitä voi ihan hyvin käyttää näiden tähtivaatteidenkin kanssa. Satuin löytämään kätköistäni joskus kauan sitten tytölle aloitetut kahdet shortsit. Päätin muuttaa ne nyt pojalle housuiksi hieman kaventelemalla, joten housuasiassa pääsin helpolla. 


Lippis on tehty Noshin lippapipo kaavalla, jota on hieman muokattu.


Silmät ristissä oli pakko vielä applikoida tähti paitaan, kun se jotenkin tuntui vaativan sitä. 





Vaatteita käytiin testaamassa jätskin ostoreissun lomassa myös uimarannalla, josta löytyi kivasti varjopaikkaa, että pienikin pääsi tutustumaan hiekkaan. Sitä hiekkaa sitten ihmeteltiin kovasti ja myös maisteltiin :) 

♥♥♥ Ihana kesä! ♥♥♥

9 kommenttia :

  1. Kesä vaan tulee jotenkin yllättäen täälläkinpäin.

    VastaaPoista
  2. Ihanat vaatteet! Kesän tulo yllätti minutkin, vielä viime viikolla takkaa piti lämmittää :).

    VastaaPoista
  3. It kinda reminds me back to the early days
    of the UFC, and you had guys that were either Ken Shamrock fans or Royce Gracie fans.
    ufc 174 free stream In 2006, the UFC started
    a new reality show on Spike TV called The Ultimate Fighter
    that was a huge success. With all of this controversy, Machida is now scheduled to face Rua in a rematch for the title for UFC 113 on May
    8th in Canada.

    VastaaPoista
  4. Voi ei miten herkullisen sävyiset keltainen ja harmaa yhdessä! Ihanat vaatteet, tykkään tosi kovasti. Nyt on mukava sadepäivä ja kerrankin ehtii selailla blogeja kunnolla <3

    VastaaPoista
  5. Hei. Laitoin linkin blogiisi oman blogini sivupalkkiin. Teet hienoja vaatteita. Mukava, kun jaksat käyttää aikaa kikkailuihin. Jokaisellea vaatteeella on ikäänkuin oma sanomansa :)

    VastaaPoista
  6. Hei Susanna, Anu vinkkas blogistas :) Aivan mahtavia lastenvaatteita teet!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)