keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Vauvan pilvisetti

Kävin pääsiäisenä katsomassa ihanaa parin kuukauden ikäistä Miska vauvaa ja vein hänelle vähän vaatteita lahjaksi. Terveisiä vaan Miskalle jos luet tätä äidin kanssa :)


Settiin kuului velourpökät, pilvibody, myssy ja tumput.

Tein ihan yksinkertaiset kahdesta kappaleesta olevat housut, joissa on käännettävä resori sekä vyötäröllä, että lahkeensuussa. Housuihin piti aluksi tulla Myyrä-aplikaatio, mutta se ei onnistunut ensimmäisellä kerralla ja aika loppui kesken, joten turvauduin hätäratkaisuun ja aplikoin pilvet, mutta tulihan noista noinkin kivat.
Bodyn pilvitrikoo on ostettu Lasten Metsolasta, kuten kaikki tämän setin kankaat. Pääntiestä yritin tehdä vähän erilaista, mutta eipä siitä kovin erikoinen tullut, kankaat menevät jonkun matkaa päällekkäin tuosta nepparien kohdalta, aika paksu tuli tuosta kohdasta.

Myssystä tuli ihan supersöpö, se on tehty täältä löytyvällä kaavalla. Pienensin sitä vaan itse vielä kokoon 44. Hyvin onnistui tehdä ihan saumurilla ja tavallisella ompelukoneella, vaikka aluksi jännitin, että tuleekohan tuosta mitään. Olishan se peitetikkikone ihana, mutta näin on nyt ainakin vielä pärjättävä. Tumppujen kaavan tein itse ottamalla vähän mittasuhteita valmiista.

13 kommenttia :

  1. Ihana pilvisetti! Mulla kans pilvikankaita odottaa kaapissa, että saisin pikkusettejä tehtyä parit lahjaksi... Pitääkin kokeilla tuota lakki-kaavaa, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana setti,pilviapplikointi on oikein
    kiva, terv, Marika

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana setti, olisin ikionnellinen jos moisen saisin :) Ihanasti piristää resorin väri tuota kangasta! Kivan mallinen on body!

    VastaaPoista
  4. Ihana setti :) Hyvin sopii tuo vihreä noiden pilvien kanssa. Tekee itsekkin mieli ommella jotain pientä, ei vain ole nyt ketään kelle tehdä :/

    VastaaPoista
  5. Kaunis setti ja ihana väriyhdistelmä.

    VastaaPoista
  6. ompa kiva setti...ja onnea!!!olet voittanut arvonnassani..käythän jättämässä yhteystietojasi jotta voimme sopia palkinnosta...

    VastaaPoista
  7. moi Susanna!!!
    mä en jostain syystä pääse mun s.postiin ollenkaan..joten en pääse laittamaan sulle viestiä, huomenna vietetään Liljan kanssa reissupäivää Tampereella joten en ole koneella kun ehkä illalla(jos silloinkaan) mutta otan yhteyttä kun olemme palanneet...vähän mä olin ajatellu et voittaja saa esittää toivomusta ja sit katellaan pystynkö mä toteuttamaan...mutta jos sä paljon teet itsekkin niin muumimuki sopii mulle mainiosti...

    VastaaPoista
  8. Koitin saada viestiä laitettua antamaasi osoitteeseen..mutta ei onnistu...koitappa sinä laittaa mullepäin viestiä.. pikkupikkuriikki(miumau)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Nyt Kaivettuani kyseisen aivan ihanan setin esille Miskan velipojalle Masi-vauvalle, tuli mieleeni, että en koskaan muistanut käydä katsomassa tätä blogiasi ja heti piti tänne tulla ihastelemaan. Tämä setti on ilahduttanut meitä aivan valtavasti ja nyt sain sen taas käyttöön :-) Kiitos siis vielä tuhannesti! Aivan ihania vaatteita olet tehnyt ja tuo lastenhuoneesi on valtavan suloinen myös!! Itsekin olen ompelukurssilla ja syksyllä tuli oltua neulekurssilla, joten samat on innostuksen kohteet täälläkin päässä :) Ja sama on kohta ammattikin, jotta melko samiksia aletaan olemaan :) Mites opinnot etenee? Itse voisin olla äippälomalla vaikka ikuisesti :-) Keväisin terkuin Laura

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)