tiistai 30. marraskuuta 2010

Tilkkupäiväpeitto

Ensinnäkin haluan kiittää kaikista viime postaukseen tulleista kommenteista, niitä oli ilo lukea :) Ja uusia lukijoitakin on tullut, tervetuloa teille!

Nähtyään tekemäni nuppupeitot, ystäväni halusi tilata lapselleen tilkuista tehdyn päiväpeiton. Vaatimuksia peitolle ei ollut monia, punaista, vihreää, lasten huoneeseen sopivia värejä, ei liian retro eikä liian pastellinen, sai tehdä aplikaatioita mutta ei ollut pakko.


Halusin tehdä reunat ja takapuolen limenvihreästä, mutta sen värin metsästäminen osoittautui aika haasteelliseksi, tämä nyt oli lähinnä sitä värisävyä mitä halusin. Tästä kuvasta se ei välity, mutta väri ei ole ihan niin raikas kuin olisin halunnut.


Tein muutaman aplikaation. Mietin pitkään kannattaako päiväpeittoon tehdä liikkuvia osia, mutta kun olin saanut päähän pinttymän pöllöstä, jonka siipiä voi liikutella niin en osannut jättää sitä poiskaan.

Peiton kankaat on puuvillaa ja finecordia. Peiton tekeminen sujui yllättävän kivuttomasti. Ensin ajattelin, että en varmaan saa tuota tikattua koneessa siististi, mutta hyvin sekin sujui.

Tässä peitto viriteltynä meidän tytön sänkyyn, sopisi hyvin meillekin :) Ystäväiseni, kelpaakohan tämä teille?

21 kommenttia :

  1. Todella kaunis peitto!

    Jos ei ystävälle kelpaa, aina voi postitella meille päin ;-D

    VastaaPoista
  2. voi vitsit miten pirtsakka, aivan ihanat värit! Ja ihana idea nuo pöllön siivet!

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis! Tekis mieli heti meillekin.. Tosin pitäisi saada jollain konstilla ensin poika luopumaan pinnasängystä.. :)

    VastaaPoista
  4. Wau...tarttiskohan meidänkin tyttö päiväpeiton...

    VastaaPoista
  5. Onpas ihana päiväpeitto, niin hauskan värikäs ja iloisen näköinen. Tykkään kovasti!!!

    VastaaPoista
  6. Hieno!!!

    Mulla kans haaveissa tilkkupeitot tyttöjen sänkyihin,saas nähdä saanko ikinä aikaiseksi...
    Tätä katselles kyl tuli taas inspiraatio!
    Harmi ku aika nyt niin kortilla...

    VastaaPoista
  7. Tykkään noista väreistä, just passelit ja aplikaatiot kiva lisä.

    VastaaPoista
  8. Tosi upea peitto! Heti tuli mullekin olo, että meille kans, ihanan raikas!

    VastaaPoista
  9. Voi KELPAA, KELPAA, KELPAA!!!! Ihana! Arvasin että sä osaat tehdä niin ihanan, vaikken mitään "ohjeistanutkaan" aina sä osaat. Kiitos miljoonasti. <3

    t. A

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana peitto ja niin kauniit värit.

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis peitto ja ihanat värit <3 kiva idea tuo pöllö liikuteltavilla siivillä :D meidän lastenhuoneeseen passais tuollainen myös :)

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtava!!! Olen ihan sanaton.

    VastaaPoista
  13. Ompas taas niin nätti. Voin kuvitella et peiton saaja sekä äiti ovat onnellisia. Terveisiä heille! Tunnellmallista joulun odotusta t. Meekku

    VastaaPoista
  14. wau. tulipas inspis tehdä omillekin lapsille peitot. mikä on tekemäsi peiton koko?

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille ihanista kommenteista! :)

    Unikuu: Peitto on 90cm x 170cm

    VastaaPoista
  16. Olipas tuossa varmasti työtä kerrakseen! Hieno tuli!

    VastaaPoista
  17. Voi miten kaunis peitto, ihana!!! Muutenkin tosi kiva blogi, liityin lukijaksi =)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)