tiistai 24. huhtikuuta 2012

Välikauteen


Innostuin ompelemaan tytölle ulkohousut. Nämä kankaat olen ostanut jo vuosia sitten muistaakseni Kangastukusta. Harmaa kangas ei riittänyt housuihin yksinään, joten kaveriksi limeä ulkoilukangasta. Näihin housuihin kokeilin ensimmäistä kertaa saumausteippiä, eihän se ihan putkeen menny joka saumassa, mutta seuraavan kerran varmasti onnistuisi paremmin.
Hetken mielijohteesta ompelin polviin sydämet ja mielestäni nämä tekevät housuihin ihanan suloisen ilmeen :) Polvien kohdalla on limeä kangasta kaksinkertaisena, joten alempi kangas on ehjä ja vesi pysyy toivottavasti ulkopuolella.
Vyötärölle tein reikäkuminauhasta kiristyssysteemin.
Lähempää kuvaa vyötäröstä. Jos olisin tarkemmin miettinyt, niin en olisi tehnyt ollenkaan noita taskuja. Kiinnityksenä on vetoketju ja vyötärökaitaleessa iso tarranauha.
 Vanhoista roskiin menneistä toppahousuista leikkasin irti tuon vuoren alaosan ja hyödynsin näihin housuihin. Minusta nuo kuminauhat lahkeissa on älyttömän kätevät.
Kaavaa lähdin etsimään Suuri käsityö lehdistä ja melkein heti löysin kaavan, jossa etukappale oli tehty kolmesta kappaleesta. En sen kummemmin mitannut kaavaa, vaan aloin tekemään kokoa 122. Muuten näistä tuli minusta tosi ihanan malliset, mutta vyötäröllä olisi saanut olla enemmän tilaa, saa nähdä pystyykö tyttö näitä oikeasti käyttämään. Välillä näitä tehdessä tuntui, että ei näistä mitään tuu, mutta ihmeesti kun ne oli valmiit niin olin todella tyytyväinen.
Kaava: Suuri käsityö 8/2002, 19 Tytön housut

10 kommenttia :

  1. Et uskokaan miten hieno juttu tämä postauksesi on! Minä olen "haukannut liian ison palan kakkua" ja juuri tällaiset postaukset ovat nyt tosi hyödyllisiä ;)
    Lopputulos on tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä oli sinulle jotain hyötyä, mitä se hyöty sitten ikinä onkaan :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tosi hienot housut! :) Löysin juuri blogisi, ja liityin lukijaksi. Tosi kivoja juttuja olet tehnyt! :) Ihania aplikaatioita noissa aikaisemmissa postauksissa! :) Tuu vastavierailullekin! :)

    VastaaPoista
  4. Heips, blogistani löytyy jotain sinulle :) Hienoja ompeluksia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  5. Ettei olis peräti samaa limenväristä Kangastukun ulkoilukangasta jonka kanssa olen itse ährännyt ja todennut ettei minusta ole ulkovaatteiden tekijäksi. Jos sitä tästä sais rohkeutta yrittää uudestaan,siitä edellisestä kerrasta kun on jo muutama vuosi.

    Upeat pöksyt!

    VastaaPoista
  6. lien web dolabuy regardez ce que j'ai trouvé sacs réplique gucci vous pouvez essayer ici dolabuy hermes

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)