tiistai 30. marraskuuta 2010

Tilkkupäiväpeitto

Ensinnäkin haluan kiittää kaikista viime postaukseen tulleista kommenteista, niitä oli ilo lukea :) Ja uusia lukijoitakin on tullut, tervetuloa teille!

Nähtyään tekemäni nuppupeitot, ystäväni halusi tilata lapselleen tilkuista tehdyn päiväpeiton. Vaatimuksia peitolle ei ollut monia, punaista, vihreää, lasten huoneeseen sopivia värejä, ei liian retro eikä liian pastellinen, sai tehdä aplikaatioita mutta ei ollut pakko.


Halusin tehdä reunat ja takapuolen limenvihreästä, mutta sen värin metsästäminen osoittautui aika haasteelliseksi, tämä nyt oli lähinnä sitä värisävyä mitä halusin. Tästä kuvasta se ei välity, mutta väri ei ole ihan niin raikas kuin olisin halunnut.


Tein muutaman aplikaation. Mietin pitkään kannattaako päiväpeittoon tehdä liikkuvia osia, mutta kun olin saanut päähän pinttymän pöllöstä, jonka siipiä voi liikutella niin en osannut jättää sitä poiskaan.

Peiton kankaat on puuvillaa ja finecordia. Peiton tekeminen sujui yllättävän kivuttomasti. Ensin ajattelin, että en varmaan saa tuota tikattua koneessa siististi, mutta hyvin sekin sujui.

Tässä peitto viriteltynä meidän tytön sänkyyn, sopisi hyvin meillekin :) Ystäväiseni, kelpaakohan tämä teille?

torstai 18. marraskuuta 2010

Tähtiä,tähtiä...

Hieman kesäisiä ompeluksia tällä kertaa, mutta kun noita tähtikankaita rupes jo kertymään monessa värissä niin piti rueta tuhoamaan niitä.


Yritin tehdä sen verran reilut, että menis vielä ens kesänä. Limekangas on yhdestä minun vanhasta paidasta joka oli hyvää napakkaa trikoota mutta huononmallinen, joten sitä ei tullut käytettyä. Sain koko topin tuhottua  tähän asuun.

Housuihin tein vyötärölle nauhat suoraan paidan kanttauksista, joten varsin helppoa :) Nauhojen päihin laitoin stoppariksi kam-nepparit, joten ne voi liittää yhteen vaikka pesunajaksi niin ei karkaa.

Mustaa tähtikangasta piristin hieman pinkillä. Kankaat tilasin ikasyrilta. Pinkki on interlockia ja oli kyllä jotenkin pettymys. Ensimmäisen pesun jälkeen näyttää jo nyppääntyneeltä eikä joustoa juuri löydy. Jospa sen nyt johonkin saisi kuitenkin tuhottua. Vielä olis keltaista tähtikangasta, mitähän siitäkin keksis...

perjantai 5. marraskuuta 2010

Nuppupeittoja!

Kannoinpa minäkin korteni kekoon ja tein neljä nuppupeittoa. En osannut päättää vain yhtä tyyliä niin halusin tehdä useamman.


Tämä on jollekin pienelle tytölle, kuten varmaan huomaa :) Aivan ihanan karkkinen lopputulos!

Tässä taas vähän herkempi ja romanttisempi peitto. Ihastuin tähän kovasti. Jotenkin tämä näyttää luonnossa paljon ihanammalta kuin tässä.

Halusin tehdä vähän retrommankin oloisen peiton. Tämä sopii periaatteessa kummalle vaan.



Ja tässä olis sitten pojalle sopiva peitto, tästä tykkään itse. Aplikaatioihin on haettu inspiraatiota mm. lelulehdestä ja jäteoppaasta :) Toivottavasti tästä ei vaan tullut liian jäykkä kun on noita päällekkäisiä aplikointeja.





Kaikissa näissä on toisella puolella fleece, ei vanua välissä. Olin varmaan viimeksi tehnyt tilkkutöitä joskus ala/ylä-asteella ja muistan kuinka inhosin niitä yli kaiken. Muistissa oli vain kuinka vaikeaa niitä palasia oli yhteen sovitella, mutta nythän tämä oli ihan hauskaa, ainakin tuollaisista samankokoisista palasista. Mutta yllättävän vaikeaa se sommittelu!! Pyörittelin noita pienempiä paloja vaikka miten päin ja kokeilin eri värejä ennen kuin löytyi miellyttävä kokonaisuus. Tämä olikin hyvää harjoittelua sille, että ajattelin tehdä Aadalle tilkkupäiväpeiton. Innostuin tästä myös niin, että tuli muutakin ideaa, esittelen niitä sitten joskus jos saan toteutettua :)

Jos et ole vielä osallistunut niin käypäs kurkkaamassa täältä.