Eräs lukija otti minuun sähköpostilla yhteyttä jokin aika sitten ja kysyi ehtisinkö tehdä hänelle samanlaisen kassin kuin arvontapalkintona oli. Hän kävi itse valitsemassa ja ostamassa kankaan ja lähetti sen minulle. Sattui niin hauskasti, että olimme talvilomailemassa lähellä hänen asuinpaikkaansa, joten sovimme treffit ja sain antaa kassin suoraan hänelle ja niin vältyttiin myös postikuluilta.
Tein muutamia parannuksia tähän kassiin. Laitoin pohjaksi vahvaa markiisikangasta. Kassin hihnat on myös markiisista, jolloin ne pysyvät paremmin kuosissa. Laitoin myös tukikangasta koko kassiin, kun aikaisemmissa sitä oli vain yläosassa.
Kassin sisällä on kaksi taskua. Toinen vetoketjullinen pienempi ja isompi avotasku.
Ihastuin kyllä itse tähän lopputulokseen niin, että olisin mieluusti voinut ottaa tämän itsellenikin.
Ja se kirppislöytö.
Käytiin eilen vapaapäivänä tytön kanssa pyörähtämässä kirpparilla ja mitään ei oikein tuntunut löytyvän. Vaatteita olen yrittänyt etsiä, mutta hyvin harvoin löytyy 5-vuotiaalle mitään. Oltiin jo pois lähdössä kun yhtäkkiä pongasin tämän vetoketjuja täynnä olevan pussukan. Mietin, että 10 euroa on aika paljon jos pussissa ei ole montaa hyvää vetoketjua. En viitsinyt ruveta kovin penkomaan, joten otin riskin ja ostin.
Onneksi, koska pussissa oli hyviä vetoketjuja. Monta pitkää avoketjua ja ihania värejä pieniä ja sellaisia vanhoja kankaisia ketjuja, erityisesti violetit ilahduttivat, koska se tuntuu olevan Aadan lempiväri. Nyt vain täytyy alkaa suunnittelemaan malleja joihin voin näitä tuhota.
Kiitokset ihanista kommenteista edelliseen postaukseen :)