lauantai 12. marraskuuta 2011

Punahilkat

Edellisestä bloggauksesta on kulunut jo aivan luvattoman pitkä aika. Puolustukseksi voin kertoa, että meillä oli todella kiireinen kesä. Ostimme keväällä rivitalo-asunnon, jonka remontoimme lattiasta kattoon kesän aikana. Olimme kummatkin koko kesän töissä ja teimme remontin siis töiden ohessa. Menimme myös naimisiin loppukesästä, joten hommaa riitti siinäkin. Vaikka jotain olen aina välissä ommellutkin, niin voimia niiden bloggaamiseen ei enää ole ollut.

Minulla on ollut kaapissa tätä ihanaa punahilkkaa ja nyt raskin ensimmäiset ompelukset siitä tehdä. Halusin ehdottomasti yhdistää sitä tuohon punaiseen pallokankaaseen, koska mielestäni ne sopii niin hyvin yhteen. Tilasin iinulta muutamia kaavoja ja nämä tunikat on tehty clementine kaavalla. Tällä hetkellä tuota kaavaa ei näyttänyt olevan enää valikoimassa. Tykkään tästä kaavasta. Mitään muutoksia en tehnyt, vaan kaavat oli sopivat sellaisenaan.

Toinen näistä jäi oman tytön käyttöön ja toinen meni ystävän lapselle isosisko lahjaksi.



Samalla clementine kaavalla tein myös tämän tunikan omalle tytölle, legginsit omalla kaavalla. Näitä en alunperin suunnitellut setiksi, mutta sellainen niistä näytti tulevan. Pientä vihreää piristystä löytyy sekä tunikan kanttauksista että leggareiden lahkeista nauhan muodossa. Ihanan pirteä setti tästä tuli ja pääsi myös tytön lemppariksi.