Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Uudet tyynynpäälliset

Olohuone kaipasi jotain piristystä, joten ompelin kaksi uutta musta-keltaista tyynynpäällistä. Tykkään tästä väriyhdistelmästä tosi paljon tällä hetkellä. Paapiin kukkapupujen kanssa kävi vähän kehnosti kun vitkuttelin niiden tilaamista ja sittenhän ne ehtivät jo loppua. Onnistuin kuitenkin saamaan vielä tuota keltaista pienen pätkän ja nyt onkin tarkassa harkinnassa mihin sitä käytetään. Raitakankaat on ostettu Eurokankaasta.
Tyynynpäälliset on toiselta puolelta Marimekon muija kangasta. Kiinnitykseksi laitoin pieniä valkoisia kam-neppejä. Tyynyt on kivat näinkin jos keltainen alkaa kyllästyttää.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä!

 Kylläpä taas vierähti aikaa edellisestä päivityksestä. Pääsiäisloman myötä sai hetken aikaa hengähtää ja tuli inspiraatio tehdä jotain pääsiäiskoristetta.


Tämä on ensimmäinen ikinä tekemäni Tilda juttu, mutta ei varmaan viimeinen. Kuninkaallisten kanojen ohje löytyi kirjasta Sisusta Tildan tapaan.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Puu

Lisää tytön huoneen sisustusta.

Tänään sain viimein valmiiksi tämän tekeillä olleen puun. Olen monesti ihaillut mekkotehdas-blogissa esiteltyä puuta ja nyt kun meillä on omistusasunto, en voinut olla toteuttamatta omaa puuta. Puun rungon olen liisteröinyt seinään jämätapetista, joka on tuollaista kivaa kohopintaista, jotenkin puumaista. Lehdet ovat lidlistä ostetusta kartonkilehdestä leikattu ja kiinnitetty seinään sinitarralla. Suunnittelin aluksi, että laitan myös lehdet liisterillä, mutta päädyin siihen, että haluan tehdä puusta muokattavan vuodenaikojen mukaan. Syksyllä on ihana laitella ruskan värisiä lehtiä ja askarrella tytön kanssa vaikka sieniä mukaan.


Halusin puuhun ehdottomasti jonkinlaiset lintukoukut, jotta sinne voi ripustaa kauniita vaatteita ja koruja. Hetken googlettelun jälkeen päädyin näihin qualy sparrow koukkuihin. Näitä on ainakin valkoisella, mustalla ja ruskealla oksalla, sekä useilla erivärisillä linnuilla. Päädyin siihen, että parhaiten tähän puuhun sopii ruskealla oksalla istuva limen värinen lintu. Hetken aikaa sainkin etsiä ennen kuin löysin oikean väriset Miiulasta.

Linnut tulivat tällaisissa pahvikoteloissa, joista tuunasin linnunpöntöt puuhun lahjapaperilla päällystäen.



Aikaisemmin tekemäni sohvan olin suunnitellut puun alle. Minusta nämä sopii tosi ihanasti yhteen. Tästä tulee jotenkin sellainen satumainen puisto-fiilis mieleen.
Teeman mukaisesti sohvalle sopisi vaikka lintu ja pöllö tyynyjä.
Näin puuhun voi sitten ripustaa kauneimmat mekot roikkumaan.
Tämän mekon olen tehnyt kolmen konstin mekon kaavalla jo ennen kuin perustin tämän blogin. Tuo on kyllä kätevä kaava, koska mekko on mahtunut jo kolmen vuoden ajan tytölle, aina vaan helma lyhenee :) Kaavan leveyskään ei haittaa noin ohkasissa ja laskeutuvissa kankaissa.
Tämän lyhythihaisen neuleen neuloin viime syksynä omalle tytölle. Pääntie taisi vähän venähtää höyryttäessä ja kapeampikin tämä olisi voinut olla, mutta muuten tästä tuli ihan kiva. Langat olen ostanut ihanasta Oululaisesta lankakaupasta nimeltään Lumoava lanka. Sieltä saa vaikka minkälaisia ihania laatulankoja ja mukavaa palvelua. Ohje on dropsin poikittain neulottu pitsineuleliivi, jota en kyllä ihan tarkasti noudattanut. En myöskään osannut tehdä ohjeessa olevaa pitsikuviota, joten tein sitten omanlaisen.

Näiden kuvien myötä toivotan oikein mukavaa ja inspiroivaa viikonloppua!

torstai 5. tammikuuta 2012

Pinnasänkysohva

Olen jo pitkään haaveillut tekeväni tytön huoneeseen sohvan vanhasta pinnasängystä. Jossain vaiheessa koitin katsella käytettyjä pinnasänkyjä kirppareilta, mutta hinnat olivat aika korkeita, joten jätin ostamatta. Lopulta sainkin sitten tutulta täysin ilmaiseksi heille tarpeettoman sängyn. Jos olisin voinut valita, niin olisin halunnut sellaisen, jossa päätylaidat olisivat umpinaiset, mutta tähän oli nyt tyydyttävä.

Mieheni vahvisti sängyn niin, että siinä kestää istua ja minä hoidin maalauspuuhat. Sitten vain patjaan suojus ja valmista tuli. Kankaat valikoitui siten, että löysin laatikosta keskeneräisen tilkkutyön, josta piti alunperin tulla kiikkutuolin suojus. Nyt lisäsin vaan pari tilkkuriviä lisää ja ruskeaa pellavaa reunoille. Mietin, että voinko laittaa samaan huoneeseen kaksi noin erillaista tilkkutyötä (tämä ja sängynpeite), mutta ne ovat kuitenkin vastakkaisilla seinillä, joten mielestäni ne eivät riitele pahasti. Vielä sohva vaatii jotain kivoja tyynyjä kaveriksi. Tyttökin tykkäsi uudesta sohvastaan ja on jo lueskellut kirjoja siinä.
                                                                     



Tästä lähdettiin liikkeelle. Aika paljon saa valkoisella maalilla ja kauniilla kankailla aikaan.


perjantai 30. joulukuuta 2011

Lammas

Mummin lahjoittamat villaiset makuupussit päätyivät uusiokäyttöön ja näin aluksi syntyi lammas niskatyyny. Kuinkahan onnistuisi värjätä tuollaista villaa? Olisi hauska tehdä myös muun värisiä lampaita.

Onkohan ihan hullua herätä lomalla puoli kuudelta, jotta ehtii tarpeeksi ommella? Jostain se aika on tähänkin harrastukseen nipistettävä :)

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Uusien verhojen ihastelua




Olemme viettäneet tällä viikolla talvilomaa, joten ompelukonekin on saanut olla aika rauhassa. Marimekko tarjoaa tässä kuussa 20% alennuksen normaalihintaisista kankaista, joten vihdoin ja viimein ostin tätä ihanaa kangasta. Varmaan yli puoli vuotta olen haaveillut keittiöön verhoja tästä pinkistä lumimarjasta, mutta onhan se aika arvokasta kangasta ja muutenkin olen sen tyylinen, että saatan hyvinkin suunnitella ja haaveilla pari vuottakin ennen kuin toteutan jonkun sisustusidean.


Tein ihan perus suoran kapan, tykkään tällä hetkellä tuollaisesta pelkistetystä suorasta linjasta verhoissa. Tykkään ihan mahdottomasti näistä uusista verhoista ja vähän väliä ihailenkin niitä ja sain myös tämän kevään ensimmäiset tulppaanit, väriä ei kuulemma kauaa tarvinnut miettiä :)





Ikeassa oli tälläistä ihanaa kangasta, jossain blogissa näin tätä jo aikoja sitten, mutta koskaan aikaisemmin en ole tätä itse löytänyt. Ostinkin kerralla useamman metrin, Aadan huoneeseen ajattelin ainakin verhot tehdä tästä.

Mukavaa viikonloppua kaikille, Oulun seudulla on ainakin aivan ihana ilma, joten taidamme suunnata seuraavaksi ulkoilemaan!

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Lelujen säilytystä!

 

Tässä tämän päivän projektia. Ikeasta ostin joku aika sitten tälläisen ison korin lelujensäilytystä varten. Kori oli siis ilman tuota kangasosaa, mutta minusta se kaipasi jotain kangasta piristykseksi ja suojaksi. Kangas on ostettu myös Ikeasta.

 Tässä näkyy lähemmin kiinnityssysteemi.

 

Ja sitten ei kun lelut kyytiin. Meillä on kaksikerroksinen talo ja käytännössä kaikki leikki tapahtuu alhaalla olohuoneessa, joten olen yrittänyt keksiä sellaisia lelujensäilytysratkaisuja, jottei olohuone näyttäisi ihan lastenhuoneelta. Säilytetäänkö teillä leluja olohuoneessa, jos niin minkälaisia ratkaisuja olette keksineet?