perjantai 19. helmikuuta 2010

Essumekko!

Tänään ompelin pikaisesti Aadalle essumekon.



 

Kaavan piirsin itse, joten sitä piti testata että tulee edes sinnepäin sopiva. Ei ollut ihan helppo tehtävä tuollaisen eläväisen 4-vuotiaan kanssa, mutta kaava säilyi ehjänä ja sain tarvittavat tarkistukset tehtyä :) Kokeilin kuitenkin ensin tuollaisesta halvasta kirpputorilta ostetusta kankaasta, mutta tuli tuostakin ihan nätti. Toisen voisi vielä tehdä jostain nätimmästä kankaastakin, mutta sen huomasin, että silityksen ja päälle pukemisen kannalta on järkevää laittaa olalle nepit!


 

Tätä voi kuulemma pitää sitten kun leikitään kotia ja tehdään leikisti ruokaa :)



Tässä näkyy myös aiemmin esitellyt farkut, tuli tosi kivat sekä pitäjän että tekijän mielestä. Vaikka tehdessä vaikutti liian leveiltä niin nyt valmiina farkut on just hyvät.

 

Myllymuksuilta tilaamani kankaatkin saapuivat ( pitihän se ystävänpäivän tarjous hyödyntää ). Ihan peruskankaita ( velouria, bambujoustofroteeta ja resoreita ) perusvaatteisiin, niistä meillä on pula. Hieman pettymys oli tuo alin appelsiininvärinen velour, näytti jotenkin kivemmalta netissä, mutta pinkki joustofrotee oli iloinen yllätys, todella ihanan värinen.

Tähtianiksen blogissa ihana arvonta.

5 kommenttia :

  1. Ihana kangas tämäkin on! Hyvin sopii essumekkkoon. :)

    VastaaPoista
  2. Suloinen essumekko! Sopii kyllä kivasti tuo kangas, ja nuo farkut on kadehdittavan hienot :) Farkkuja voisi enemmän tehdä itsekkin, mutta jotenkin niissä on olevinaan kauhea homma..

    VastaaPoista
  3. Toi liivimalli on niin ihana. Minä odotan että tyttö alkaa kävellä joskus niin pääsen tekemään jotain vastaavaa.

    VastaaPoista
  4. On kyllä hieno mekko!
    Farkut myös :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista!

    Ansku: Farkkujen teko kestikin yllättävän kauan, koska niitä työvaiheita tuntui olevan ja olevan, mutta lopputulos palkitsee!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)