perjantai 28. toukokuuta 2010

PRINSESSA-käsinukke

On ollut kyllä viimeviikkoina niin paljon kaikkea muuta tekemistä, että ompelut ovat olleet aika vähissä. Yhtään kesävaatetta en ole ehtinyt Aadalle ompelemaan, vaikka pilvi ja tähti kangastakin on ostettu valmiiksi. Meillä on neljän viikon päästä muutto ja tässä välissä vielä kesäloma jolloin ei juuri olla kotona, joten pikku paniikkia pukkaa :)

Yksi Aadan päiväkodin hoitajista on tänään viimeistä päivää töissä ja halusin muistaa häntä jotenkin, koska hän on ollut Aadan omahoitaja ja olemme tykänneet hänestä paljon. En tiedä onko yleisesti tapana antaa joka kevät kaikille hoitajille lahja, mutta minä en ole antanut, miellän sen tavan enemmän kouluun. Kyselin kavereilta ideoita ja käsinukkea ehdotettiin. No enhän minä käsityö ihmisenä sellaista ostaa voi, joten ei kun väkertämään itse. Paljon olisi voinut onnistua paremmin, mutta lopputulos on kuitenkin sellainen, että olen siihen tyytyväinen. Aada oli aivan ihastuksissaan tähän ja mietinkin pitäisikö tehdä tälläinen täytetty versio leikkikaveriksi. Ja koska mulla ei ole muuta asiaa, niin seuraa paljon kuvia :)













Mulla alkaa tänään kesäloma ja lähdemme yli viikon mittaiselle moottoripyörä reissulle, joten toivotaan hyviä kelejä :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! MOI!

8 kommenttia :

  1. Aivan super söpönen käsinukke :).
    Ja mahtavaa reissua!

    VastaaPoista
  2. vautsi miten magee käsinukke!! Hauskaa motskapyöräreissua :) Meillä seisoo prätkä pihassa (myynnissä) kun ei ole muksulle hoitajaa että pääsis edes vähä jossain pyörähtään :(

    VastaaPoista
  3. Oooh! Ihana nukke!! Kyllä olis meänkin tyttö innoissaan moisesta :) Mukavaa motskarireissua!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hieno käsinukke! Pian nähdään, jee! :)

    t. Annika

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!:)